Kortepohjan keskustan kaavamuutos etenee
Kortepohjan keskustan kehittäminen on ollut suunnitteilla jo useamman vuoden. JYY on ollut mukana laatimassa alueen kokonaisvaltaista kehittämissuunnitelmaa yhteistyössä kaupungin ja muiden alueen keskeisten toimijoiden sekä Keski-Suomen museon kanssa.
”Kärsivällisyyttä on tarvittu matkan varrella, mutta nyt asia on taas etenemässä”, kertoo JYYn (Soihdun) kiinteistöjohtaja Kimmo Moilanen. ”Kaavaluonnos menee seuraavaksi lautakunnan hyväksyttäväksi, jonka jälkeen se asetetaan nähtäville Kortepohjan asukkaille ja muille asiasta kiinnostuneille.”
Kaavan suunnittelualueeseen kuuluvat Kortepohjan ylioppilaskylän pohjoisen tontin lisäksi Kortepohjan liikekeskus, Kortepohjan päiväkodin, kirjaston ja seurakuntakeskuksen tontit sekä niihin liittyvät kadut, puistot ja pysäköintialueet. Uuden kaavan tullessa voimaan ylioppilaskylän MNOP-rakennuskokonaisuus sekä talot K ja L esitetään purettaviksi. Lisäksi kaava mahdollistaa F-talon vieressä sijaitsevan G-huoltorakennuksen korvaamisen asuinkerrostalolla.
Näin merkittävä kaavamuutos vaatii tarkkaa suunnittelua ja aikataulutusta JYYlle (Soihdulle).
”Kaavan tullessa voimaan etenemme JYYn rakennusten osalta vaiheittain. Ensimmäiseksi aletaan suunnitella Q-talon taakse rakennettavaa uudisrakennusta. Jos kaikki sujuu suunnitellusti, rakentaminen voitaisiin mahdollisesti aloittaa vuonna 2023. K- ja L-talojen purkamista aletaan valmistella vasta tämän jälkeen”, Moilanen kertoo.
JYY (Soihtu) tiedottaa kyseisten asuintalojen asukkaita henkilökohtaisesti aikataulujen varmistuttua.
Ajankohtaista

Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin
Avoin tehtävä: Siivoustyöntekijä (tarpeen mukaan töihin kutsuttava) Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti.

Vinkit opiskelija-asunnon hakuun
Kesän tullen useat tulevat opiskelijat saavat tiedon uudesta opiskelupaikastaan ja sen myötä ajankohtaiseksi tulee myös asunnon etsiminen. Soihtu saa kesäkuukausien aikana useita satoja hakemuksia kuukausittain. Listasimme meidän kolme...

Toukokuun Asukasinfo
Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...