Jyväskylän kaupungin AVOin kaupunkiympäristö -tunnustus 2024 on myönnetty Soihdulle

Jyväskylän kaupunki myöntää vuosittain AVOin kaupunkiympäristö -tunnustuksen vetomaista ja kestävää rakentamista tai viihtyisää ympäristöä edistäneelle teolle, taholle, hankkeelle tai henkilölle. Vuoden 2024 tunnustuksen sai Soihtu, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYYn liiketoimintakokonaisuus.

Tunnustus luovutettiin vuosittaisessa Jyväskylän rakennusalan yhteistyöfoorumissa 12.11. Jyväskylän kaupungintalolla.

”Soihtu on panostanut opiskelijoiden asumisen ja asumisen palveluiden kehittämiseen, yhteisöllisyyteen, arkkitehtuuriin ja ympäristörakentamiseen Kortepohjan ylioppilaskylässä. Palkittava on pitkäjänteisesti kehittänyt aluetta kylämäisenä opiskelija-asumisen kohteena sekä edistänyt hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä luomalla uudenlaisia palvelukonsepteja,” perustelee kaupunginarkkitehti Leila Strömberg tunnustuksen saajaa.

Perusteluissa huomioidaan myös se, että ylioppilaskylän tilojen uudistamisen jälkeen palvelut tukevat opiskelijoiden lisäksi koko Kortepohjan asujaimistoa. Soihtu on toteuttanut uudisrakentamis- ja peruskorjaushankkeet sekä piha-alueet korkealaatuisesti ja alueen maakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä kunnioittaen.

Soihtu on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) liiketoimintakokonaisuus. Soihtu hallinnoi ja kehittää JYYn kiinteistöomaisuutta, työskentelee vuokranantajana JYYn 2 300 asuntovuokralaiselle ja toimii rakennuttajana JYYn kiinteistöhankkeissa. Soihtu työllistää vakituisesti n. 25 henkilöä kiinteistönhoito-, asiakaspalvelu- ja hallintotehtävissä, sekä lähes saman verran tuntityöntekijöitä tapahtumaravintola Ilokivi Venuella. Soihtu tekee tiivistä yhteistyötä aluekehittämisessä Jyväskylän kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa.

”JYY on ollut mukana rakentamassa ja luomassa Kortepohjaa sellaisena kuin Jyväskylä sen tuntee aivan kaupunginosan synnystä asti, ja Soihtu on sitoutunut vahvasti Kortepohjan alueen kehittämiseen. Hyvä vuoropuhelu kaupungin kanssa ja tämä tunnustus kannustavat meitä jatkamaan työtämme opiskelijoiden ja koko kaupunginosan sujuvamman arjen puolesta,” kiittää Soihdun toimitusjohtaja Timo Lahtinen.

Kylämäisen opiskelija-asumisen pitkäjänteinen kehittäjä

”Soihtu on panostanut opiskelijoiden asumisen ja asumisen palveluiden kehittämiseen, yhteisöllisyyteen, arkkitehtuuriin ja ympäristörakentamiseen Kortepohjan ylioppilaskylässä. Palkittava on pitkäjänteisesti kehittänyt aluetta kylämäisenä opiskelija-asumisen kohteena sekä edistänyt hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä luomalla uudenlaisia palvelukonsepteja”

Kaupunginarkkitehti Leila Strömberg

Ajankohtaista

Kalustetun asunnon keittiö, jossa neljän hengen ruokailuryhmä. Taustalla näkyy parveke.

Nyt on paras aika vaihtaa opiskelija-asuntoa

, / 2.5.2025

Tavanomaisesti touko-kesäkuu on aikaa, jolloin vapautuu runsaasti opiskelija-asuntoja, kun valmistuneet opiskelijat muuttavat toisaalle. Nyt onkin hyvä aika vaihtaa asuntoa, mikäli olet haaveillut toisenlaisesta asuntotyypistä. Tällä...

Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivi auringonpaisteessa

Soihtu Asumisen palvelupiste suljettu muuton vuoksi 12.-30.5.2025

, / 28.4.2025

Soihdun toimipiste muuttaa toukokuun aikana Ylioppilastalo Ilokivelle, jonka vuoksi Soihtu Asumisen palvelupiste (Vehkakuja 2 B) on suljettu 12.-30.5.2025. Muuton aikana tavoitat palveluneuvojamme puhelimitse ja sähköpostitse. Myös kaikki...

Hymyilevä järjestyksenvalvoja avaa oven farkkutakkiselle asiakkaalle Ilokivi Venuen sisäänkäynnillä

Etsimme viestintäharjoittelijaa Ilokivi Venuen tapahtuma- ja kulttuurivenuen markkinointiin

, , , / 28.4.2025

Oletko opiskelijakulttuurin innokas kuluttaja etsimässä harjoittelupaikkaa viestintä-, kulttuuri- tai markkinointialalta?   Saatat olla etsimämme henkilö!  Ilokivi Venuen tiimissä on tarjolla tilaisuus suorittaa n. 3 kk...