Muutoksia työmaalla

Edustajiston päätöksen mukaisesti D-talon peruskorjaus aloitetaan elokuun alussa.
Työmaan muuttaminen aloitetaan kuitenkin työmaaparakkien siirtämisellä jo
lähiviikkoina. Tulevien parin viikon aikana työmaaparakit, jotka tällä hetkellä sijaitsevat
C-talon takana, siirretään E- ja F-talon väliselle alueelle. Työ aloitetaan pohjatöillä tällä
viikolla.

E- ja F-talojen välissä parakit palvelevat sekä D- että E-talon peruskorjauksen ajan.
Nykyisen työmaatukikohdan alueelle tulee ylioppilaskylän asukkaita ja asiakkaita
palvelevia lisäparkkipaikkoja ja alue viimeistellään mm. hedelmäpuuistutuksilla.
Työmaaparakkien siirto ja alueen tyhjennys nyt mahdollistaa ko. töiden toteuttamisen
kesän aikana.

Alueen kulkureitit säilyvät ennallaan, mutta alueella liikkuessa on hyvä kiinnittää
huomiota turvallisuuteen ja urakoitsijan ohjeita tulee noudattaa.
Pahoittelemme mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä.

Ajankohtaista

Yhteisöllisyys ja sen uudet muodot

, , / 18.9.2020

Yhteisöllisyys ei tarkoita ainoastaan yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja yhdessä tekemistä – yhteisöllisyys koostuu monesta eri tekijästä. Yksi merkittävä osa yhteisöllisyyttä on osallisuus: kuinka juuri sinä voit vaikuttaa omaan yhteisöösi. Osallisuuden lisäksi oleellisia tekijöitä ovat luottamus, sitoutuminen, motivaatio sekä läheisyys. Yksikään näistä tekijöistä ei kuitenkaan onneksi ole paikkaan sidottuja.

Soihtu laajentaa palveluvalikoimaansa: Legendaarinen Ilokivi avaa alakerrassaan rennon kahvilan

/ 1.9.2020

Seminaarinmäen kampus saa uuden, yhteisöllisen oleskelupaikan, kun Ilokivi Venuen aukiolot laajenevat myös arkipäiville. Aikaisemmin keikkapaikkana ja tapahtumatilana toiminut Ilokiven alakerta, nykyiseltä nimeltään Ilokivi Venue, on syyskuun alusta alkaen avoinna myös arkipäivisin klo 12-17 ja tarjoaa kahvilapalveluita, kampuksen ainoan anniskeluravintolan, hengailutilan ja työskentelypaikkoja esimerkiksi läppärin kanssa saapuville asiakkaille.

Muutoksia jätepisteisiin

, / 21.8.2020

D-talon ja Lillukan välissä oleva jätteenkeräyspiste poistuu käytöstä maanantaina 24.8. Samalla otetaan käyttöön tilapäinen jätteenkeräyspiste E- ja G-talojen välissä. Jätteenkeräyspisteitä on siis tällä hetkellä B-talon...