”Elämäni opettavaisin vuosi” – Konsernivastaavan kokemuksia ylioppilaskunnan hallituksessa

Teksti: Juho Neuvonen | Kuva: Aleksi Murtojärvi

Vuoteni JYYssä on tulossa päätökseen ja haluan jakaa oppimaani. En nimittäin olisi ikinä uskonut, että vuosi ylioppilaskunnan hallituksessa voisi olla tällainen.

Joulukuussa 2019 minut valittiin JYYn hallitukseen konserni- ja talousvastaavaksi. JYY konsernilla on 83 miljoonan euron tase, joka koostuu lähinnä kiinteistöistä, sekä 11 miljoonan vuotuinen liikevaihto. JYYn hallitus vastaa edustajiston päätösten toimeenpanosta ja valmistelusta.

Vuosi 2020 alkoi haasteisesti, sillä JYYn toimitusjohtaja oli juuri siirtymässä uusien haasteiden pariin. Kevään ensimmäiset kuukaudet operoimme ilman toimitusjohtajaa ja uusi toimitusjohtaja aloitti maaliskuussa. Minun tehtäväni hallituksen konsernivastaavana oli toimia liiketoiminnan ja hallituksen välisenä linkkinä, joten roolini uuden toimitusjohtajan “kotouttamisessa” organisaatioon oli verrattain suuri.
Konserni- ja talousvastaavan tehtävä on hyvin pitkälti sisäistä viestintää. Tiedon täytyy kulkea eri päätöksentekoelinten välillä ja liiketoiminnan johdon tulee olla selvillä, mitkä asiat täytyy päättää missäkin päätöksentekoelimessä. Tämän ohessa konsernivastaava huolehtii siitä, että opiskelijoiden ääni kuuluu liiketoiminnan operatiivisessa päätöksenteossa.

Toimin projektijohtajana projektissa, jossa JYYlle luotiin käytännössä tyhjästä omistajaohjauksen periaatteet. Tämän dokumentin tarkoituksena on, että edustajisto määrittää millä periaatteilla JYYn tulee tehdä liiketoimintaa. Projekti sujui alusta asti hyvin ja erittäin pikaisella aikataululla. Olen ylpeä aikaan saamastamme paperista! Tähän projektiin kuului myös JYYn sääntöjen päivitys edellisvuosien organisaatiouudistuksen vuoksi. Pääsin siis myös viilaamaan JYYn sääntöjä niin, että JYYn päätöksenteon tehostuisi eri päätöksentekoelimissä.

Organisaatiouudistuksen ja uuden rakennusprojektin yhteydessä JYYssä havaittiin tarve yhtiöjärjestelyille. Tässä projektissa pääsin seuraamaan kuinka JYYn liiketoiminnan ammattilaiset yhdessä konsulttien kanssa loivat konsernillemme uudenlaisen yhtiörakenteen, jonka tarkoituksena on tuottojen kotiuttaminen emoyhtiölle mahdollisimman verotehokkaasti. Kesäkuussa edustajiston hyväksymän yhtiörakenteen hedelmistä pääsevät nauttimaan tulevaisuuden jyväskyläläiset opiskelijat. Lisäksi JYYn liiketoiminnan brändityö saatiin keväällä maaliin ja uusi brändi, Soihtu, julkaistiin kesäkuussa.

Kevään aikana kehitimme ylioppilastalon alakertaan uuden kahvilakonseptin. Ilokiven alakertaan luotiin opiskelijoille kahvila, jossa on kampuksen ainoat A-oikeudet. Ilokivi Venue ei saanut arvoistaan avajaistilaisuutta koronasta johtuen, mutta uskon kahvilan tulevaisuuteen opiskelijoiden kohtaamispaikkana, kunhan tästä pandemiasta päästään.

Näiden projektien lisäksi kevään aikana laitettiin aluille ilmastokestävyyden tiekartta -projekti. JYYlle luotiin syksyn aikana tiekartta, jonka avulla JYYstä tulee hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä. Tähän projektiin pääsin osallistumaan harmittavan vähän, mutta välillä on vain myönnettävä, ettei ehdi joka paikkaan.

Syksylle osui vielä JYYn uuden talousjohtajan rekrytointi. Olin osa nelihenkistä rekrytiimiä, joka hoiti rekrytoinnin alusta loppuun ammattilaisten avustuksella. Tämä kokemus oli muiden kokemusten lailla täysin poikkeuksellinen tällaiselle nuorelle kauppatieteiden opiskelijalle.
Tämän kaiken lisäksi toimin hallituksen varapuheenjohtajana. Koen, että olin aktiivisesti puheenjohtajan tukena johtamassa JYYn toimintaa. Kehityin etenkin asioiden johtamisessa sekä johdon ja vertaisten tukemisessa. Lisäksi toimin JYYn yhtiökokousedustajana Semman ja Kampus Datan yhtiökokouksissa. Varsinkin Semman kohdalla pääsin todella konkreettisesti vaikuttamaan opiskelijoiden jokapäiväiseen arkeen. Kokonaisuutena JYY opetti minulle reagointikykyä, vastuunkantoa ja kommunikaation merkityksen organisaatiossa, jossa työskentelee erilaisia ihmisiä työsuhteissa ja luottamustehtävissä.

Kokonaisuutena JYY opetti minulle reagointikykyä, vastuunkantoa ja kommunikaation merkityksen organisaatiossa, jossa työskentelee erilaisia ihmisiä työsuhteissa ja luottamustehtävissä.

Juho Neuvonen, JYYn hallituksen konserni- ja talousvastaava 2020

Kävimme läpi vuotta Soihdun johdon kanssa (toimitusjohtaja, kiinteistöjohtaja sekä talous- ja palvelujohtaja). Sain palautetta uteliaasta, rohkeasta ja aktiivisesta asenteestani. Asenne ratkaisee aina. Itseluottamukseni on kasvanut roppakaupalla vuoden aikana enkä enää pelkää tilanteita, joissa minulta vaaditaan ratkaisukykyä tai vastuunkantoa. JYYn hallituksen palautteessa minusta sanottiin, että suhtaudun intohimoisesti itselleni tärkeisiin asioihin ja varmasti ajan niitä eteenpäin, missä ikinä vaikutankin. Nämä kommentit vetävät nöyräksi, mutta samalla tulee olo, että suunta on oikea.

JYY-vuotena olen tavallaan löytänyt ammatillisen itseni. Minulle ei riitä, että pääsen toteuttamaan asioita. Haluan vaikuttaa, olla tekemässä päätöksiä ja kehittää organisaatioita sekä toimintamalleja. Haluan tuoda rohkeasti omat näkemykseni esille, kuitenkin kommunikoiden muiden ihmisten kanssa rakentavasti, jotta päätöksenteko ja organisaatio kehittyy.

Kiitos koko JYYn organisaatio, erityisesti JYYn hallitus 2020 ja Soihdun henkilökunta. Elämäni opettavaisin vuosi takana ja se on teidän kaikkien ansiota!

Kirjoittaja on työskennellyt JYYn hallituksen konserni- ja talousvastaavana ja varapuheenjohtajana vuonna 2020.

Ajankohtaista

Ilouutisia Kortepohjan kaupunginosaan: Subway vuokralaiseksi Soihdun U-taloon 

, , , / 19.4.2024

Soihtu on solminut vuokrasopimuksen parhaillaan rakenteilla olevan U-talon pohjakerroksessa sijaitsevasta liiketilasta Subcom Oy:n kanssa. Subcom on Suomen suurin Subwayn franchising-yritys, joka tulee avaamaan U-taloon Subway-ravintolan, kun uudiskohde valmistu keväällä 2025.

Asukaslehti Kylä artikkelikuva

Opiskelija on omistaja

, , / 19.4.2024

Teksti: Mari Lähteenmäki | Kuvat: Tiina Salminen, Tiitu Design  Hilma Hintikka opiskelee johtamista Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Syksyllä 2021 hän oli lopettanut täysipäiväisen työskentelyn aiemmassa ammatissaan...

Asukasinfon artikkelikuva

Huhtikuun asukasinfo

, / 8.4.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...