Jyväskylän koronatilanne huonontunut, Soihtu muistuttaa turvallisesta arjesta

Jyväskylässä on uutisoitu viime päivinä isoista koronatartuntaketjuista, joiden vuoksi jo yli tuhat ihmistä on asetettu karanteeniin. Koronatartuntoja on todettu myös opiskelijoiden keskuudessa. Ajantasaista uutisointia paikallistason tartunnoista on luettavissa esimerkiksi Ylen nettisivulta. (Linkki päivittyvään Keski-Suomea koskevaan tiedotteeseen aukeaa uuteen ikkunaan.)

Polku tavalliseen arkeen syntyy yhteistyöllä

Soihtu haluaa turvata kaikkien asukkaidensa turvallisen ja hyvän arjen. Tämän vuoksi viime päivinä on otettu käyttöön mm. laajoja palveluiden ja tilojen sulkuja. Soihtu on ollut JYYn mukana viestimässä Jyväskylän kaupungin toimista ja tekee jatkuvaa, tiivistä yhteistyötä JYUn ja Jyväskylän kaupungin kanssa. Toivomme, että yhteisvoimin toimien saamme tartuntaketjut katkeamaan, tartuntojen määrät takaisin alas ja pääsemme palaamaan tavalliseen arkeen taas pian.

Paluu turvalliseen ja tavalliseen arkeen on varmasti myös kaikkien Soihdun asukkaiden toiveena. Olemme kiitollisia siitä, että olette jaksaneet huolehtia turvaväleistä, viettää etäarkea ja huomioida turvaohjeita, ja monet palvelumme ovat voineet olla avoinna normaalisti pitkiäkin ajanjaksoja pandemian aikana. Yhteistyöllä pääsemme yli myös uusimmasta kaupungilla ilmenneestä tartunta-aallosta.

Pidä huolta toisista – pysy kotona

Vuokranantajana Soihtu ei saa tietoa asukkaidensa terveydentilasta viranomaisilta.

Soihdun nettisivulle on koottu toimintaohjeita ja konkreettisia vinkkejä karanteenissa olevalle. (Linkki soihtu.fi-sivuston Ohjepankki-osioon)

Toivomme myös kaikkien asukkaiden noudattavan arjessaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ohjeita, joita voit lukea THL:n sivulta (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

Jyväskylän kaupungin antamat rajoitukset ja suositukset koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi löytyvät Jyväskylän kaupungin sivulta (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

Korona vaikuttaa nyt moniin Soihdun palveluihin, joihin liittyvät poikkeukset on koottu päivittyvään tiedotteeseen soihtu.fi-nettisivulla (linkki soihtu.fi-sivuston päivittyvään tiedotteeseen).

Ajankohtaista

Ilouutisia Kortepohjan kaupunginosaan: Subway vuokralaiseksi Soihdun U-taloon 

, , , / 19.4.2024

Soihtu on solminut vuokrasopimuksen parhaillaan rakenteilla olevan U-talon pohjakerroksessa sijaitsevasta liiketilasta Subcom Oy:n kanssa. Subcom on Suomen suurin Subwayn franchising-yritys, joka tulee avaamaan U-taloon Subway-ravintolan, kun uudiskohde valmistu keväällä 2025.

Asukaslehti Kylä artikkelikuva

Opiskelija on omistaja

, , / 19.4.2024

Teksti: Mari Lähteenmäki | Kuvat: Tiina Salminen, Tiitu Design  Hilma Hintikka opiskelee johtamista Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Syksyllä 2021 hän oli lopettanut täysipäiväisen työskentelyn aiemmassa ammatissaan...

Asukasinfon artikkelikuva

Huhtikuun asukasinfo

, / 8.4.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...