Uudet autopaikat valmistuvat

Ylioppilaskylään on valmistunut uusia autopaikkoja sekä B-, C- ja T-talon väliselle pysäköintialueelle että oleskelubulevardin lähelle. Uudet paikat ovat käytettävissä 19.10.2020 alkaen.

”Osa paikoista on varattu liiketilojen käyttöön, esimerkiksi Rentukan asiakaspysäköintiin. Osa B-, C- ja T-talon välisen pysäköintialueen paikoista taas on toistaiseksi peruskorjaustyömaan työntekijöiden käytössä. Näin saamme keskitettyä työmaapysäköintiä ja samalla vapautettua heidän käytöstään asukkaiden käyttöön paikkoja muilta pysäköintialueilta”, kertoo Soihdun kiinteistöjohtaja Kimmo Moilanen.

Sähköauton laatamispisteitä on tiedusteltu Soihdulta jonkin verran. Osa B-, C- ja T-talon väliin tulevista autopaikoista soveltuukin sähköauton lataamiseen. Toistaiseksi nämä paikat eivät ole erikseen varattavissa sähköisen varauspalvelun kautta, mutta niitä voi tiedustella Soihtu Asumisen palvelupisteestä (asuminen@soihtu.fi).

Kaikki autopaikat varataan Soihdun asukkaiden sähköisestä varauspalvelusta. Uudet autopaikat lisätään varauspalveluun ja niitä tarjotaan automaattisesti jonossa seuraavana olevalle asukkaalle.

Ajankohtaista

Ilouutisia Kortepohjan kaupunginosaan: Subway vuokralaiseksi Soihdun U-taloon 

, , , / 19.4.2024

Soihtu on solminut vuokrasopimuksen parhaillaan rakenteilla olevan U-talon pohjakerroksessa sijaitsevasta liiketilasta Subcom Oy:n kanssa. Subcom on Suomen suurin Subwayn franchising-yritys, joka tulee avaamaan U-taloon Subway-ravintolan, kun uudiskohde valmistu keväällä 2025.

Asukaslehti Kylä artikkelikuva

Opiskelija on omistaja

, , / 19.4.2024

Teksti: Mari Lähteenmäki | Kuvat: Tiina Salminen, Tiitu Design  Hilma Hintikka opiskelee johtamista Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Syksyllä 2021 hän oli lopettanut täysipäiväisen työskentelyn aiemmassa ammatissaan...

Asukasinfon artikkelikuva

Huhtikuun asukasinfo

, / 8.4.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...