Ainutlaatuista asumista, ainutkertaista elämää: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan liiketoiminta on nyt Soihtu

Me hallinnoimme ja kehitämme ylioppilaskunnan kiinteistöomaisuutta ja liiketoimintaa. Vuokraamme asuntoja Kortepohjassa ja Vehkakujalla, tuotamme ravintola-, tapahtuma- ja juhlapalveluja Ilokivessä sekä hallinnoimme, ylläpidämme ja kehitämme JYYn kiinteistöjä.

Brändiuudistus selkeyttää toimintaa

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edunvalvonnasta ja liiketoiminnasta viestiminen ei ole ollut kaikkein helpoin tehtävä. Paitsi että nämä sekoitetaan usein keskenään, on erottautuminen yliopistosta ollut myös haaste.

Jotta asumisen ja asumisen palveluiden ympärille rakentamamme liiketoiminta sekä visiomme siitä, mitä nämä tulevaisuudessa voisivat olla, voitaisiin esitellä mahdollisimman selkeästi ja vakuuttavasti, päätimme eriyttää ylioppilaskunnan kaupallisen toiminnan omaksi brändikseen.

Siinä missä ylioppilaskunnan edunvalvonnan tehtävä on ajaa yliopistossa opiskelevien asiaa, on Soihdun tehtävä tuottaa palveluita opiskelijoille, mutta myös muille kaupunkilaisille. Uskomme, että laajentamalla taloudellisen toiminnan pohjaa pystymme varmistamaan opiskelijoille tärkeät palvelut myös tulevaisuudessa sekä samalla turvaamaan ylioppilaskunnan toimintaedellytykset.

Soihdun alaisuudessa toimii kolme yksikköä, vuokra-asumisesta vastaava Soihtu Asuminen, kiinteistöjen ylläpidosta vastaava Soihtu Kiinteistöhuolto sekä Ilokiven tapahtumatalo. Lisäksi taloushallinnon ja kirjanpidon, rakennuttamisen ja viestinnän ammattilaisemme tuottavat JYYn organisaatiolle monipuolisia asiantuntijapalveluita.

Ajankohtaista

Avoimet työpaikat

Haemme kesätyöntekijää lyhytaikaisen majoituksen ylläpitoon Kortepohjassa

, , / 19.3.2024

Etsimme joukkoomme kahta-kolmea (2 – 3) ahkeraa ja motivoitunutta kesätyöntekijää auttamaan meitä varustelemaan ja ylläpitämään lyhytaikaisen majoituksen asuntoja kesä-heinäkuun 2024 ajaksi.

Asukasinfon artikkelikuva

Maaliskuun asukasinfo

, / 11.3.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...

Avoimet työpaikat

Taloushallinnon työntekijä, määräaikainen

/ 7.3.2024

Haemme Soihdun talousosastolle harjoitteluun / opintovapaan sijaisuuteen taloushallinnon työntekijää monipuolisiin tehtäviin. Työmahdollisuuksia on tarjolla kahdessa jaksossa. Ensimmäiseen toivomme aloitusta mahdollisimman pian ja ensimmäinen jakso jatkuu 30.9.2024 saakka. Toinen jakso alkaisi 1.10.2024 ja jatkuisi huhtikuuhun 2025 asti. Toisen jakson tarve varmistuu kesän jälkeen.